Vinkkejä kaupankäyntiin

Sijoitustoiminta

SijoitustoimintaSijoitustoiminta on fiksua.

Sijoittaminen voi tuoda runsaat lisäansiot, sillä Suomessa sijoitustoiminnan verotus on maltillista (28% pääomavero). Maltillisen verotuksen ansiosta kaikki tuloluokat pääsevät nauttimaan oikeudenmukaisten tuottojen antimista.

Tässä artikkelissa kertaillaan hieman sijoitustoiminnan periaatteita. Kerromme myös, mikä meistä on hyvä tapa ansaita ja kehittää taitoja sijoittamisen saralla.

Sijoitustoiminnan periaatteet

Palautellaan ensin mieliin mistä sijoitustoiminnassa oikein on kyse: miksi ihmiset ylipäätään sijoittavat.

Monilla meistä on varmasti hyvin yleviä sijoitusperiaatteita mutta loppujen lopuksi kaikki nivoutuu siihen, että sijoittaja haluaa ansaita rahaa – keinot vain vaihtelevat.

Sijoitustoiminnan keinojen myötä vaihtelevat myös tuotto-odotukset sekä riskit.

Kaikki haluaisivat varmasti rikastua mahdollisimman paljon ja nopeasti, mutta toisaalta kaikenlaiseen sijoitustoimintaan liittyy aina riskit. Valitettavasti ilman riskejä, ei ole tuottoja. Siksi sijoitustoiminnan matematiikka eli kassanhallinta täytyy olla kunnossa huolimatta siitä, mihin instrumenttiin sijoitat.

Sijoitustoiminnan perusteet

Pitkäjänteinen sijoittaminen

Pitkäjänteinen sijoittaminen on kaikkein turvallisin sijoitustoiminnan muoto. Tällöin sijoitusajat ovat pitkiä, riski matalaa ja tuotot suhteellisen pieniä. Monen pitkäaikaissijoittajan pääasiallinen sijoitustavoite on, että “kunhan nyt tuottaisi enemmän kuin pankkitilillä”.

Tätä tavoitetta ei voi haukkua ainakaan liian kunnianhimoiseksi, sillä sen verran olemattomat ovat pankkitilien tämänhetkiset korkonäkymät_ inflaatio itse asiassa nappaa pankkitililtä helposti niin ison siivun, että varallisuus jopa kutistuu.

Tyypillisiä pitkäjänteisen sijoitustoiminnan kohteita ovat sijoitusasunnot, rahastot ja indeksit. Myös yksittäiset osakkeet voidaan nähdä pitkäjänteisenä sijoittamisen, jos niitä on tarkoitus pitää hallussa pitkään.

Päiväkauppa

Pitkäjänteisen sijoitustoiminnan vastakohta on päiväkauppa.

Me Valuuttakauppa.fi:ssä olemme erityisen kiinnostuneita päiväkaupasta ja kaikesta kaupankäynnistä, jossa on tähtäimenä ansaita rahaa a) mahdollisimman paljon b) mahdollisimman nopeasti.

Päiväkaupassa riskit sekä tuotto-mahdollisuudet ovat moninkertaiset – sekä voitollisia että tappiopäivä tulee runsaasti. Mutta juuri vaihtelevat tilanteet ovat kaupankäynnissä parasta: kun moninkertaistat sijoituksesi lyhyessä ajassa, tuottaa se suunnatonta mielihyvää. Toisaalta tappiolliset valinnat saavat sinut työstämään sijoitus-strategiaasi ja samalla kehittämään sinua treidaajana.

Päiväkauppaan syventymisessä on monia hyviä puolia. Opit paljon taloudesta ja rahasta ylipäätään. Seuratessasi esimerkiksi talousuutisia entistä tarkemmin, sinulla on parempi näppituntuma taloustilanteesta. Tämä auttaa sinua tekemään parempia päätöksiä rahojesi ja sijoituksiesi suhteen.

Lisäksi opit päiväkaupassa realistista riskienhallintaa, sillä totuus on, että makuuttamalla rahojasi pankkitilillä et rikastu ikinä.

Suosittelemme sinua tutustumaan Forex- ja CFD-kaupankäynnin mahdollisuuksiin. Nämä sijoitustoiminnan muodot mahdollistavat omien rahojen sijoittamisen omatoimisesti netissä. Kumpaakin kaupankäyntiä voit kokeilla ilmaiseksi ennen kuin sijoitat oikeaa rahaa.

Kommentit